Riikka Pöntinen
Kirjoittaja on vuonna 2021 perustetun seksuaalikasvatuksen edistämiseen keskittyvän järjestön, Valtakunnallisen seksuaalikasvatuksen verkoston VALVE ry:n puheenjohtaja sekä kasvatustieteiden maisteri ja yhteiskuntatieteiden maisteri, jonka sydämen asiana on sukupuolten tasa-arvon sekä avoimemman ja turvallisemman ihmissuhdekulttuurin edistäminen.
Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus rakentaa suostumukseen perustuvaa kulttuuria ja ehkäisee sukupuolistunutta väkivaltaa
Tämän vuoden alusta astui Suomessakin viimein voimaan suostumukseen perustuva seksuaalirikoslainsäädäntö. Tammikuun 1. päivästä lukien raiskaukseksi lasketaan kaikki sellaiset seksuaaliset teot, johon ei ole annettu selvää suostumusta. Myös seksuaalisen ahdistelun lainsäädännöllinen määritelmä laajentui tarkoittamaan muitakin kuin fyysisiä tekoja, kuten ilman suostumusta lähetettyä kuvallista ja sanallista seksuaalista sisältöä. Toisin sanoen, kun ennen on voinut ilman rangaistusta lähetellä kuvia sukuelimistään tai pakottaa toinen ihminen lukemaan yksityiskohtaisia seksuaalisten tekojen kuvailua, jatkossa tällainen toiminta on lailla rangaistavaa. Uudistunut lainsäädäntö lähettää selkeän viestin yhteiskunnalle: seksuaalinen itsemääräämisoikeus omasta kehostaan ja rajoistaan on tärkeä asia, jota meidän kaikkien tulee kunnioittaa. Tämä on järisyttävä ajattelun tapojen muutos: on muistettava, että vielä vuonna -93 raiskaus avioliitossa oli lainsäädännölle tuntematon asia, päihtyneen tai muutoin puolustuskyvyttömän raiskaus kriminalisoitiin vasta vuonna 2011 ja vuoteen 2022 asti raiskaus määriteltiin ennen kaikkea suoritetun väkivallan ja uhrin vastustelun perusteella.
Toisaalta vaikka seksuaalirikoslainsäädäntö on merkittävä ja tärkeä askel kohti turvallisempaa ihmissuhdekulttuuria, paljon riittää töitä tehtäväksi lainsäädännön muuttumisen jälkeenkin. Oikeastaan voisin sanoa, että tästä leijonaosa työstä vasta oikeastaan alkaa, koska asenteet korjautuvat aina hitaammin kuin lainsäädäntö. Kukaan ei varmasti voinut välttyä lainsäädäntöä edeltäneeltä vitsailulta seksiin liittyvistä sopimuspapereista ja valitteluun siitä, miten enää ei edes saa kysyä toista ihmistä treffeille. Hyvä esimerkki asenteiden muuttumisen hitaudesta on, että seksuaalinen ahdistelu on ollut lailla kriminalisoitua vuodesta 2014, mutta silti Kouluterveyskyselyn 2021 tuloksien mukaan seksuaalista häirintää kohtaa joka toinen kyselyyn vastanneista tytöistä (ja vajaa kymmenes pojista). On selvää, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rajat ovat monelle edelleen epäselvät ja ongelmalliset asenteet siirretään sukupolvelta toiselle edelleen.
On selvää, että tie asenteiden muuttamisen edistämiseksi ei tule olemaan helppo tai nopea – suostumus rakennetaan päivittäisessä vuorovaikutuksessa yhä uudelleen ja suostumuksen ja rajojen neuvotteleminen on koko elämän mittainen velvollisuus jokaisella.
Yksi merkittävä työväline turvallisemman suhdekulttuurin tavoittelemisessa on kokonaisvaltainen yksilön koko elämänkaaren käsittävä seksuaalikasvatus.
Kokonaisvaltaisella seksuaalikasvatuksella viittaan tässä siis Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmään, jonka mukaisesti seksuaalikasvatus 1) on tutkittuun tietoon perustuvaa, 2) kehittää taitoja soveltaa em. tietoa, 3) edistää kunnioittavien, avoimien asenteiden ja arvojen kehittymistä, 4) tukee tyydyttävää ja vastuullista seksuaalisuutta ja tapoja toimia ihmissuhteissa sekä 5) suojaa riskeiltä ja väkivallalta (Seksuaalioikeusverkosto 2022, WHO & THL 2010). Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus siis toisin sanoen antaa keinoja oman ja toisten ihmisten rajojen kunnioittamiseen, rajatietoisuuden kehittämiseen sekä mahdollisuuksia turvalliseen, suostumukseen perustuvaan ihmissuhdekulttuuriin. Kun muiden ihmisten kunnioittava kohtaaminen on ihmissuhdekulttuurin lähtökohta, myös suostumuksen neuvotteleminen helpottuu huomattavasti ja muodostuu ennemmin normiksi kuin poikkeukseksi.
Jotta kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen tavoitteita voidaan saattaa todellisuuteen, seksuaalikasvatuksen tulee saavuttaa mahdollisimman kattavasti eri väestöryhmät ja myös ikäluokat. Tämä vaatii seksuaalikasvatuksen periaatteiden muotoilemista mahdollisimman inklusiivisesti eri ihmisryhmät huomioivaksi, mihin kuuluu oleellisella tavalla muun muassa sukupuolen, seksuaalisuuden ja suhdemuotojen moninaisuuden huomioiminen, normikriittisyys, antirasismi sekä vammaisten oikeuksien edistäminen. Toisaalta seksuaalikasvatus tulee saattaa kaikkien ihmisten saataville yhdenvertaisesti siten, että yhtä laadukasta seksuaalikasvatusta on mahdollista saada huolimatta siitä, missä päin Suomea asuu tai mitä kieltä puhuu. Seksuaalikasvatuksen täydennyskoulutuksen saatavuus tulee niin ikään turvata ja varmistaa, että eri ammattiryhmien edustajilla on tarpeeksi kattavat tiedot ja taidot seksuaalisuuden kohtaamisesta työssään.
Seksuaalinen väkivalta, ahdistelu ja häirintä ovat merkittäviä sukupuolistuneen väkivallan muotoja, minkä vuoksi niiden torjunnan ja ennaltaehkäisyn merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille ei voi liikaa korostaa. Ihmisen seksuaalisuus on yksi suurimpia yksilön identiteettiin vaikuttavia asioita ja tämän johdosta seksuaalisuuteen kajoavat rikokset eivät suinkaan vaikuta pelkästään ihmisen seksuaalisuuteen, vaan ne rajoittavat myös muuta hyvinvointia ja siten kaventavat yksilön toimijuutta ja mahdollisuuksia kasvaa yhteiskunnan kokonaisvaltaisiksi jäseniksi. Viime kädessä kysymys on siis siitä, minkälaiset ihmiset pystyvät toimimaan yhteiskunnassa vapaasti, minkälaisille ihmisille valta keskittyy ja minkälaiseksi koko demokratia on mahdollista muodostaa. Kyse ei siis lopulta ole kovin pienestä asiasta, vaan kokonaisvaltaisesta taistelusta yhdenvertaisemman yhteiskunnan eteen.